Frayed ends of sanity, hear them calling

Juhannusviikonlopun auringonpaisteesta, mölkkyturnauksesta ja grillailufiiliksistä takaisin Pohjois-Ruotsiin ja kirjaimellisesti kylmään arkeen. Nyt on ollut kentällä pari päivää aika syväjäädytetyt fiilikset ja toivon tosiaan, että noista keräilemistäni näytteistä löytyy yhtikäs mitään. Olisi harvinaisen persiistä kuulla myöhemmin palelleensa turhan takia (sekin on koettu erään surkuhupaisan Joensuussa vietetyn viikon jälkeen..). Voisin tietysti olla kovin fiksu ja käydä varaamassa saunan valmiiksi huomiselle.


Matkustamisen autuutta tuli koettua muuten taas sunnuntaina kun sain seistä vesisateessa juhannusruuhkassa Juvan ja Heinolan välillä aika monta tuntia. Koko matka Kuopiosta Vantaalle kesti rapiat kymmenen tuntia ja kun olin alun perin ajatellut, että jes, kerrankin olen ajoissa ja ehdin nukkua kunnolla ennen kun lähden kiroamaan lentokenttien toimintaa maanantaiaamuna, niin annas olla. Yritin siinä sitten kuunnella Englanti-Italia futismatsia radiosta ja senkin italiaanot sitten otti ja voitti. Olin perillä puoli kahden tienoilla yöllä ja sovitaanko, ettei puhuta niistä tai seuraavan päivän fiiliksistä. Miun aivojen tilassa ei ollut maanantai-iltana kovinkaan paljon kehumista. Olin varmasti loistavaa seuraa illallispöydässä (johon oli katettu veitsien puutteen vuoksi kaksi haarukkaa per ruokailija ja allekirjoittaneen motoriikka ei sillä hetkellä riittänyt mm. perunoiden kuorimiseen kyseisellä varustuksella. Se oli aika.. levotonta ateriointia).


Täällä on nyt tuttuja tai edes samaan projektiin kuuluvia henkilöitä paikalla koko tän kaksi viikkoa, mikä tuntuu vähän oudolta. Sen huomaa siitä, että päivän sosiaalisten suhteiden kiintiö tulee jo kentällä täyteen ja illalla yrittää vaan livahtaa hakemaan keittiön kaapista sapuskaa painuen sitten välittömästi omaan huoneeseensa nakertamaan saalistaan rauhassa. Aiemmin kun sai olla kentällä yksikseen, tuli illat vietettyä kämpän keittiössä jutellen muiden kanssa, nyt ei mitään toivoa. Ja oman huoneen rauhakin viedään pois torstaina, kun joudun jakamaan myös huoneen siitä eteenpäin. Auts. Ei tullut edes telttaa mukaan. 


Taidan ihan suosiolla antaa herätyskellolle vapaa-aamun huomenna.

Hyvää juhannusta!

Arvatkaa missä? Kuvat eiliseltä pikareissulta :)

Liikennemerkit taitaa paljastaa aika hyvin..

... ja sitten vanhaa kaupunkia ja toria.

Torilla oli itse asiassa jotkut markkinat käynnissä ja osuin paikalle vissiin paikallisena valmistujaispäivänä, sillä juhla-asuista porukkaa kukkien kanssa oli liikkeellä vaikka kuinka paljon. No ei siinä. Onnea heille, sattui vielä tosi kaunis ja lämminkin päivä. 

Hassuja tuoppeja. Harmi kun en saanut karvalakki- ja villasukkakojusta kunnollista valokuvaa, tarjolla oli meinaan ties minkälaista ajankohtaista pääkappaletta. Hellelukemissa hikoillessa ne karhun-, kanin- ja lajin X karvoista valmistetut kotsat vaikuttivat hyvin.. houkuttelevilta. Ei miunkaan pitänyt rahaa pahemmin käyttää, mutta yhden pellavaisen huivin/ponchon haksahdin ostamaan (terv. nimim. en onneksi ole yhtään huivifriikki..)

Kortteja.. Harmi kun ei ehtinyt kunnolla kierrellä, mutta maissa oleskeluun oli aikaa vaan nelisen tuntia. 

Ja ruokaa. Ihan mielettömän hyvä rafla, jonka nimeä en tietysti muista, kuitista se varmaan löytyisi. Vuohenjuustokohokasta karhunvatukoiden ja marinoitujen päärynöiden kanssa, makuhermot kiemurteli onnesta ja ei pahemmin käynyt edes kukkarolle.

Mutta alan tästä valmistautua juhannusta varten pakkaamalla tavaroita ja käymällä vielä kaupassa, viikonloppuna pitäisi ehtiä pikaisesti Kuopioon tekemään tavaratäydennystä ja tyhjentämään postilaatikkoa. Seuraava lento on päivätty maanantaille, kyllähän tässä pari päivää ehtii nauttia Suomen juhannuksestakin.

And I feel like dust, lighter than air

Ja vähän erilaista kuvamateriaalia. Tällä reissulla on ollut melko kiireinen aikataulu, mutta tänään iltapäivällä sain kaiken pakollisen valmiiksi. Ja koska vaeltelusta ei saa tarpeekseen työajalla, niin päätin sitten lähteä vähän tutkimaan paikkoja ihan omaksi huvikseni. Joku (olen melko varma, että tiedän syyllisen, mutta olkoon..) oli onnistunut hankkimaan läjän lähes toimivia polkupyöriä aseman pihalle ja valikoin niistä maastokelpoisimman ajopelin illaksi käyttööni.

Täällähän riittäisi kiipeiltävää kyllä vaikka koko kesäksi ja suunnitelmissa on käydä ainakin muutamalla huipulla tsekkailemassa maisemia lintuperspektiivistä, mutta onnistuin eilen kentältä palatessani jotenkin reväyttämään pohkeeni - pystyn kävelemään riittävän hyvin niin kauan kun en joudu taivuttamaan nilkkaa yli 90 asteen kulmaan (hurts like hell). Turvallisempaa harjoittaa vuorten valloittamista silloin kun on jotakuinkin yhtenä kappaleena. Kamalinta on kulkea portaita, joten sitä yritän nyt vältellä viimeiseen asti.

Abiskon turistikeskus on aivan järjettömän hienolla paikalla, pakko myöntää. Kurakameralla ei saanut kunnollisia kuvia varsinaiselta rotkopuolelta, joka oli - kliseisesti ilmaistuna, mutta menköön tämän kerran - henkeäsalpaava. Ei tehnyt mieli hypätä uimaan. Kovin montaa sekuntia siinä virtauksessa tuskin olisi selvinnyt hengissä. Seisoin jonkin aikaa tuossa alempana kielekkeellä katselemassa kuinka kuohut nousi useiden metrien korkeuteen. Sitten alkoi luonnonvoimat huimata ja iski pakottava tarve peruuttaa muutama askel.

Ihastuttava vaihteeton grannybike sanoi tässä vaiheessa haluavansa lomalle. Täällä on muuten miltei kaikki nuo vaeltamiseen tarkoitetut polut todella helppoja kulkea (korkeuseroja saattaa olla ja kivikkoista siellä täällä, mutta pääsääntöisesti pystyy pitämään aika rivakkaa tahtia yllä rinkka selässä mikä on aika yllättävää). Kungsledenhan alkaa Abiskosta, joten en tiedä, voisi olla ihan mielenkiintoinen ajatus viimeisen reissun päätteeksi patikoida the Royal Trail. Okei, miltei 400 kilometriä vaatisi jonkin verran aikaa, mutta se olisi aivan uskomaton kokemus.

Pienellä vaivannäöllä täälläkin pääsee aika hauskoihin paikkoihin. 

Hiljalleen alkaa näyttää kesäiseltä. Lehdet tuli puihin nyt vasta kuluneen viikon aikana, tai oikeastaan muutamassa päivässä maailma muuttui ihan erinäköiseksi. Ylhäällä, missä lähinnä työskentelen on vielä paljon harmaampaa, ainoita väriläikkiä on muutamat kukkivat tunturikasvit. Vuoren rinteillä on muuten yllättävän lämmin kun elohopea kipuaa sinne +15 asteen tienoille - mutta vain jos ei tuule. Tuulisella kelillä on pikemminkin ikävä toppatakkia, ihan sama miten paljon aurinko porottaa. Niin ja sitä lunta on edelleen tarjolla. 

Pyörän kanssa oli hankalahkoa edetä poluilla, joten jossain vaiheessa jatkoin matkaa E10:ä pitkin kohti Narvikia. Tai siis onnistuin ensin lähtemään väärää reittiä jonnekin hiekkatielle, joka vei en tiedä mihin. Oli kiva huomata fillaroituaan pari kilometriä ylämäkeen, että katos perkele, tuli valittua just se väärä suunta siitä ainoasta risteyksestä 200 kilometrin matkalla. Ei muuta kun alas (ensin toki ryteikön läpi vain huomatakseen, että siinä on rautalanka-aita, jonka yli et varmasti saa pyörää - ei kun takasin ylös ja nöyrä paluu takaisin aloituspisteeseen) ja parempi onni toisella yrittämällä. Jossain vaiheessa tuli vastaan lumivyöryliikennemerkki, jolle naureskelin hetken. Tajusin vasta takaisintullessa, että se mainittu valomerkki oli sammuksissa. Ilmeisesti täällä on sitten vielä olemassa jonkinasteisten lumivyöryjen mahdollisuus. 

Turvallisuusasioista puheenollen, täällä tosiaan porukka vaihtuu aika tiuhaan ja monet tekevät kenttähommia kauempana asemalta. Ja vaeltelevat vapaa-ajallaan, toki. Käytännössä olet siis itse velvollinen ilmoittamaan sijainnistasi, joko käyttämällä infopisteen vieressä olevaa ilmoitustaulua (ideana on kirjoittaa nimesi, puhelinnumerosi ja määränpääsi sekä paluuajankohta; jos nimeä ei ole pyyhitty pois ilmoitettuun paluuajankohtaan mennessä, aletaan tilannettasi selvittelemään) tai yksinkertaisesti sopimalla jonkun kanssa. Silti aina välillä käy mielessä, että jos täällä oikeasti sattuisi jotain, niin voi morjens. 

Nobel pimennysverhojen keksijälle

Hyvä aika pikapostailla tässä samalla kun uitan jalkaani suolavedessä. Ilmeisesti kintut päätti alkaa diivailemaan ja protestoimaan kakkosvaelluskenkiäni vastaan. Nyt melkein toivon, että huomenna tosiaan olisi räntäkeli, kuten säätiedotus lupaili, saisi tuon nopeammin rauhoittumaan jos voisin huomenna tassutella vaan paljain jaloin aseman puolella. 


Aika tiukasti on tullut vietettyä nämä viime päivät kentällä keräämässä näytteitä niin että on jäänyt futiksen MM-kisojen seuraaminen vähemmälle kun en ehdi paikalle ennen ottelun alkua. Iltaisin kentältä palatessa aivot rekisteröi lähinnä sanat "ruoka" ja "sauna", myöhemmin "sänky, hetki hiljaisuutta ja helvetin herätyskello". Toisaalta on oikeasti aivan järjettömän hyvä, että iltaisin väsyttää kunnolla. Täällä on jatkuvasti niin valoisaa, että nukkuminen on sen takia jopa hankalaa. Enkä ole tän ongelman kanssa yksin, kuulee kyllä aika yleisesti ihmisten valittelevan samaa. Ikkunoissa on toki sälekaihtimet, mutta niiden antama apu on aika vähäistä. Tähän mennessä on tullut testattua pyyheliinan ja mustien jätesäkkien virittämistä ikkunaa pimentämään ja mietin jo edellisellä reissulla ihan vakavissani, että tummassa kaksikerroskankaisessa teltassa olisi varmaan helpompi nukkua.. Ei ehkä kuulosta kovin maailmaa järisyttävältä ongelmalta ;) 


Torneträsk alkaa olla sula (lukuunottamatta niitä päiviä kun tuulee lännestä ja jäätä pakkautuu sen vuoksi tänne rantaan), joten pitää tarkastaa lähipäivinä rantasaunan toimintakunto ja hankkia hullun suomalaisen maine käväisemällä uimassa. Lisäksi voisin yrittää selvittää, onko täällä kanootteja tai muita vesikelpoisia kulkuneuvoja lainattavissa aikataulultaan vapaamman päivän varalle. Olen yrittänyt muutenkin selvitellä lähistön tarjoamia aktiviteettimahdollisuuksia ja harmittelen tässä taas, kun vuorokaudessa on vain se 24 tuntia. Nälkä kasvaa syödessä vai miten se nyt taas olikaan.. 


Taidan lähteä jatkamaan ensiaputoimia (ja näköjään tästä loppuu akkukin ihan kohta), joten laters. Yritän muistaa ottaa kamerankin mukaan seuraavana auinkoisena päivänä, niin ei mene ihan pelkäksi tekstiksi. 

Kielikurssi part 2.

Ihan alkuun sori jos muotoilu on taas sieltä ja syvältä, sain jotenkin sekotettua tämän sivuston fontin ihan minipieneksi ja tässä on pieniä hankaluuksia nähdä miten nuo kuvat ja välilyönnit menee. Touchpadilla en saa korjattua zoomausongelmaa, hiiri taas on hyvässä tallessa, joskaan en tiedä missä. Ja lisäksi täällä hyvin kaukana sivistyksestä netin toimintanopeus ei päätä huimaa. Abiskossa ollaan siis, eilen siirsin rinkkani tänne ja nyt istun labrassa. Vetistä räntää satoi tänään aamupäivästä päin näköä siinä määrin, että sadetakista tuli kosteus läpi ja vaatteet, kengät plus rinkka ovat nyt lojuneet lämpökaapissa loppupäivän sillä optimistisella oletuksella, että ehkä ne huomiseen mennessä kuivuu. Kesäistä on (joo, tällä hetkellä itse asiassa aurinko paistaa..) mutta onneks kohta pääsee saunaan.

Yksi oikeasti kesäinen päivä osui kuitenkin kuluneelle Suomi-viikolle ja se tuli käytettyä pyöräillen ympäriinsä (33 kilsaa, pitää varmaan ottaa kohta osaa kilometrikilpaan.. Ei toi pyöräily kyllä ihan meikäläisen laji ole, ihan kivaa sinällään mutta juu ei) ja Lammassaaressa hengaillen ja eväitä syöden. Lammassaari oli paikkana yllättävän kaunis, en muistaakseni ole koskaan aiemmin siellä käynyt. Nyt tuntuu yllättävän epätodelliselta kun katselee noita kuvia. Elättelen toivoja, että juhannuksena on mökkikeli. Jotenkin epäilen.. 

Alan kohta olla aika valmis hiippailemaan saunan puolelle ja sen jälkeen nukkumaan (joo, kello ei ole mitään, mutta ihan kiitettävän löysä olo alkaa olla). Olen muuten leikkinyt nyt pari päivää askelmittarin kanssa, se on koko ajan mukana ja ihan kiitettävästi kertyy kilometrejä päivän aikana. Siinä iskee vaan tietty hulluus, tiedättehän: "kyllä nyt vielä X askelta että saan tasalukeman ja kyllähän nyt vielä pari kilsaa jaksaa.."

Olisi kauheata jos maapallo särkyisi. Se on niin kaunis.

Ei hyvä elämä miten kaunista ulkona voi nyt olla. Melkein itkettää lähteä nyt pois nauttimasta näistä päivistä, vaikka on Abiskossakin kaunista, ei siinä. Alkukesä on vaan jotain ihan uskomatonta esteettistä karkkia, samoin alkusyksyn illat, ruska-aika ja helmikuun pakkaspäivät ja tähtiyöt. Suomen luonto on vaan jotain niin käsittämätöntä. Välillä tekee vaan mieli itkeä onnesta ja jopa ällöttävä kyyninen osa persoonaani hyväksyy hetkellisesti sanonnan "on lottovoitto syntyä Suomeen". Onhan se. Tietyissä asioissa. 

Kämpässä kävi tänään kuntotarkastaja ja ilmeisesti jonkinlaista remonttia on tiedossa, katsotaan nyt millä aikataululla ja missä laajuudessa. Vielä ei osattu tai haluttu suuremmin kertoa kun yritin kysellä aiheesta. Putkiremppaa tuskin vielä on tiedossa kun 80-luvulla rakennetusta talosta on kysymys, mutta keittiöstä ja kylppäristä oli puhetta. En anna sen asian pilata hyvää tuultani tänään. Voin nurista aiheesta joskus muulloin. Kuten myös siitä, etten pääse tänä vuonna Tuskaan ENKÄ Nummirockiin. Julmaa. 

Joitain vuosia paikkakunnalla asuneena miellän täällä tietyt asiat kesän merkeiksi ja yksi niistä on Puutossalmen ison lossin huoltotauko. Okei, on aika jäätävää joutua jonottamaan ruuhka-aikaan tunti ylipääsyä, mutta silloin kun on aikaa, niin pieni lossi on jotenkin älyttömän sympaattinen ja tunnelmallinen. Hassua. Talvikuukausien pelastus, jäätie, tuntuu nyt niin mahdottomalta ja kaukaiselta asialta. Lossit ja jäätiet muuttui tutuiksi ja arkipäiväisiksi muuten vasta tänne muutettuani, en tiedä onko samanlaista "liikennöintikulttuuria" enää kovinkaan monessa Suomen kolkassa? Taitaa niitä losseja muutamia kymmeniä olla edelleen käytössä, villi veikkaus.


Toinen kesämielen nostattaja on torilla liikuskeleva vossikka, jonka kyydittävänä en ole koskaan olut, mutta kyllä se näky saa aina hymyilemään. Pienet on meikäläisen ilot. Sitten on tietysti turistijuna Lentävä Kalakukko (ihan btw, ruokalaji jota en koskaan karnivoriaikoinani syönyt. Näitä on muutamia. Kalakukko on näistä yksi. Toinen on kebab, ei ole mitään havaintoa miltä se maistuu). 

Jatkan täällä pakkausurakkani viimeistelyä, huomenna on aikainen lähtö tiedossa ja osa kamoista on edelleen ties missä. Lisäksi autoon pitäisi saada kenkälusikalla mahdutettua tv-tasoa ja erinäistä muuta rompetta, apua.. Elän vaan toivossa, että saan nukuttua ens yönä kunnolla, heräsin aamuyöstä kunnon allergiakohtauksen (en edes muista, koska siitepölyallergia on viimeksi oireillut muutoin kun vuotavana nenänä, siitä on vuosia) ja eihän tässä talossa mitään lääkkeitä ollut. Mietin hetken ihan vakavissani, että ei helkkari, onko tästä nyt lähdettävä vielä KYSille päivystykseen kun ei henki kulje. Meni se onneksi ohi, mutta ei pahemmin väsyttänyt enää sen jälkeen. 

Jostain syystä kys. biisi saa aikaiseksi sietämättömän halun tarttua kitaraan. 

Bloggaamisen lyhyt anatomia

Alan hiljalleen uskoa, että tee voi olla hyvää. Pitää vaan löytää ne oikeat maut sen Liptonin peruskeltasen kuraveden sijaan (sori ihan hirveästi jos joku pitää siitä, mutta ei vaan passaa meikäläisen makuhermoille). Tänhetkinen ehdoton suosikki on sitruuna&pippuri, jonka takia joudun ajoittain raahautumaan Lidlille täydentämään varastoja. Menettelee se aiemmin mainittu hammastahnan makuinen kärsimyskukkateekin jo.. Kesti vain 26 vuotta tajuta, että pussia kannattaa uittaa siellä kupissa pidempään kun se ohjeessa mainittu reilu minuutti. 


Vielä olisi päivä tai pari Kuopion puolella oleskelua jäljellä, yllättävän paljon olen ehtinyt hoitamaan työjuttujen ulkopuolisiakin asioita ja mikä parasta, nauttimaan alkukesästä. Uskokaa tai älkää, tämä noin +15 astetta tuntuu melkoiselta helteeltä (terv. nimim. palelen aina). Oli mahtavaa käydä juoksemassa pururadalla ja nauttia vaan maisemista. Harkitsen tässä ihan vakavasti heittäydynkö hurjaksi ja painun aamuyöstä uimaan. Tässä vaiheessa se tuntuu suorastaan loistavalta idealta, mutta veikkaanpa, että siinä vaiheessa kun kastaa kinttunsa jääkylmään veteen miljoonan hyttysen ympäröimänä kuvailisin toimintaa lähinnä hölmöydeksi. No, aamuyöstä kukaan ei näe jos jänistän. Siinä samalla selitys oudohkolle ajankohtavalinnalle ;)


Mietin aina välillä tänne kirjoittaessa (tai lähinnä vanhoja tekstejä lukiessa), että annan varmaan aika erikoisen kuvan itsestäni postausten perusteella. Näppiksen kautta tuotettu teksti on aika aggressiivista ja mitenköhän sitä kuvailisi.. jotenkin oudon itsevarmaa? Tänne on ehkä liian helppo avautua. Mietin pitkään aloittaessani avoimen blogin kirjoittamista, että pysyttelisinkö vain anonyymina nimimerkkinä, mutta jotenkin se ei vaikuttanut reilulta vaihtoehdolta. Perkele. Pakkohan se on sanojensa takana seistä ihan sen oman säälittävän turpavärkkinsä kanssa. Muiden vetämistä mukaan blogin teksteihin tai kuviin pyrin sitten välttämään mahdollisuuksien mukaan ja se rajaa sisältöä. Muuta rajaustahan tässä ei pahemmin ole aihealueiden suhteen, joten pidän itselläni vapauden päättää (huonosta) sisällöstä. Tai tietysti jos haluatte lukea jostain tietystä aiheesta, niin toiveita saa nakata kommenttilootaan tai suoraan sähköpostiin.
Avautuminen riittäköön taas joksikin aikaa, siirryn naputtelemaan LU:lle itkuista sähköpostia, jossa rukoilen niitä jumalaisia salmiakki-chilin makuisia Dominokeksejä takaisin kauppojen hyllyille..


(Sori, youtube kieltäytyy antamasta kunnollista upotuskoodia, mutta tämä postaus on kirjoitettu kuunnellen Billy Joelia, biisinä "the Downeaster Alexa".)

Ihan selkeä kesä

Moi. Pikainen vaan, sillä kohta on pakko lähteä ostamaan kahvia. Elin kaksi viikkoa irvistellen instant-kahvilla ja taisin välillä nähdä jo untakin kunnon kahvista ja kun lopulta pääsen tänne niin eiköhän se ollut loppu kaapista. Ei hyvä. 


Viikonlopun nukuin eteläisemmässä Suomessa, kävin tsekkaamassa Prometheuksen ensi-illassa (paluu sivistuksen pariin, Suomessa pääsee elokuviin, woohou) ja kiertelin sunnuntain Korkeasaaressa. Juu, voidaan keskustella eläintarhojen eettisyydestä yleisesti, mutta pidän Korkeasaaresta. 

Vapaana kuljeskelevat riikinkukot muistan jo niiltä ajoilta, kun olin ihan penska. Valkoposkihanhia en, tai sitten en vaan tunnistanut niitä silloin. Ja juoksen edelleen kaikkia tipuja pakoon, mikä tuli taas todistettua kun tuo loikkasi kohti. Linnut ei ole ihan niin jäätäviä kun ampiaiset tai hämähäkit, mutta silti mieluummin väistän vauhdikkaasti takavasemmalle. Yksi syy miksi en pidä kesästä ihan hirveästi on juurikin ne lentävät keltamustat mölliäiset, oli ne sitten amppareita, kimalaisia tai mehiläisiä. En jää tekemään lajimääritystä vaan otan saman tien jalat alleni. Tää jaksaa edelleen huvittaa muutamia kavereita. 

Niistä pariviikkoisista metsäkauriin vasoista ja pöllönpoikasista ei saanut kunnolla kuvia, mutta oli nämäkin aika söpöjä. Ja pieniä. 

Paksu poni. Ja pääsen tänään ratsastamaankin, jes (eilistä vartin selässäkäyntiä ei lasketa, eihän?) Ei yhtään vieroitusoireita taas ja hevoskuumeeseen on huonosti lääkkeitä tarjolla. Järjen käyttö toimii yleensä parhaiten, mutta sitä ei valitettavasti voi ostaa lähiapteekista. Ihan järkeväähän olisi hankkia varsa kasvamaan pihattoon ja aloitella nyt kevyesti käsittelyä ja koulutusta ja kolmen vuoden päästä olisi kasvun päättänyt tuttu nuori hevonen odottamassa sitten.. (ja herätys todellisuuteen tässä vaiheessa hoi). Onneksi on Emppu niin en ihan pääse unohtamaan miltä hiertymät ja satulanpolttamat tuntuu.

Herkkiä hetkiä. Ryhti taas 10+