Pikaisella patikointireissulla

Viime yönä tuli kotiuduttua pienen patikointirupeaman jäljiltä, oli mahtavaa taas kerran. Ei ehkä kaikkein leiskuvin ja kirkkain mahdollinen ruska osunut tälle vuodelle, mutta kaunista silti. En tiedä, mikä ongelma kameralla oli, mutta kuvat ei tuntunut onnistuvan tällä kertaa oikein mitenkään.  

Alun alkaen reissun kestoksi tuli arvioitua 3-4 päivää keleistä ja fiiliksestä riippuen, lopulta pituudeksi tuli se kolme päivää. Unohtui tosiaan suunnitteluvaiheessa sellainen pikkujuttu, että ajomatka Kuusamosta Vantaalle ottaa sen reilut kymmenen tuntia.. Muuten olisin viettänyt ihan mielelläni vielä yhden päivän nauttimassa maisemista. Aloittaessa torstai-iltana auto jäi Juumaan parkkikselle ja sieltä otsalamppujen valossa suunta kohti Siilastupaa. Ja heti sarjassamme "aina ei mene suunnitelmien mukaan", tupa oli täpötäynnä kun sinne joskus iltakymmeneltä päästiin. Ei auttanut kun palata takaisin edelliselle tuvalle ja tyytyä kamiinattomaan vaihtoehtoon, tosin eipä sitä enempää lämpöä makuupussin tarjoaman lisäksi oikeastaan pahemmin edes kaipaillut. 

Ei mikään varsinainen taidonnäyte,

mutta hyvin ne kesti reissussa

Perjantain reissu kulki Myllykoskelta Jussinkämpälle osittain pientä Karhunkierrosta seuraten, välillä ripeksi hieman vettä, mutta muuten keli oli rinkan kanssa raahautumiseen mainio, ei liian kuuma mutta toisaalta ei myöskään niin kylmä, että kahvitauolla istuskellessa olisi perse jäätynyt (pahoittelut kauniista sanavalinnoista, mutta ei löytynyt kuvaavampaa tällä kertaa). Yöpymispaikasta lähdettiin kohti Jussinkämppää joskus yhdentoista jälkeen aamuisen sateen loputtua ja kolmentoista kilometrin päivämatka rauhalliseen tahtiin vei viitisen tuntia, oltiin hyvissä ajoin perillä kakkosetapilla. Tuvan sijaan yöpymispaikaksi valikoitui kota, joka oli ihan loistava valinta. Mukana ollut pussipunaviini maistui nuotion äärellä istuessa ja vaikkei tuvassakaan kovin täyttä tainnut olla, niin kodassa sai olla ihan omassa rauhassaan. 

Se tärkein eli ilta nuotiolla

Kolmannen päivän osalle jäi takaisin autolle patikoiminen eli noin 16 kilometrin matka, suurimmaksi osaksi samoja polkuja seuraillen (sesongin ulkopuolella kyytiasian järjestäminen lähtö- ja lopetuspisteen välille on hieman mutkikasta tai vaihtoehtoisesti pahuksen kallista, joten päädyttiin lopulta käytännön syistä palaamaan samaa reittiä takaisin. Harmi sinällään). Alkupätkä oli mukavaa ja rauhallista, mutta auta armias pienen Karhunkierroksen puolta. Meno oli kun pienillä rokkifestareilla, kaikki taukopaikat muuttunut totaalisiksi perhehelveteiksi ja välillä tuntui, ettei polulla päässyt eteenpäin. En tiedä, oliko kyseessä joku järjestetty tapahtuma vai onko kierros oikeasti vaan niin suosittu päiväretkeilykohde, mutta populaa riitti. Osittain tästä syystä oli aika "helppoa" ylläpitää reippaampaa tahtia ja autolle ehdittiin jo ennen kolmea. 

Vähän väriä

Muuten mahtava reissu, mutta kiitos vaan muutaman "en osaa lukea ohjeita ja tungen tähän riippusillalle huohottamaan niskaasi" -tapauksen mun polveni otti viime metreillä kipeää siinä määrin, että ajattelin jo hetken homman jäävän just siihen, sen verran kova pamaus jostain vasemman polven syövereistä kuului ja tähdet vaan vilisi silmissä. Selvisin kuitenkin säikähdyksellä ja pienellä polven jomotuksella, joka on jo kovasti menossa ohi..

Rentouttavin viikonloppu aikoihin.. huomenna taas töiden kimppuun uudella innolla, tämän päivän olen kuitenkin pyhittänyt kokonaisuudessaan kotisohvalla loikoilemiselle ja samalla linjalla aion jatkaa iltaan asti. Soromnoo ja palaillaan ensi viikolla!

When the autumn leaves are falling

Kohta on aika lähteä ajamaan kohti Kuopiota ja sieltä huomenna sitten Kuusamon suunnille, eilen ja tänään ehdin kuitenkin käydä pikapikaa (öh.. kaksi puolentoista tunnin lenkkiä) maastoilemassa syksyisissä tunnelmissa vuokraponin kanssa. Eilen illalla oli ensimmäistä kertaa koko tänä syksynä ihan oikeasti kylmä, loppulenkistä oma ja hevosten hengitys huurusi ja manasin sormet sinisenä kun olen onnistunut kadottamaan/rikkomaan jossain vaiheessa kaikki ratsastushanskani. Pitäisi ostaa muutamat uudet, mutta kun ei niitä ikinä muista. 

Neiti liikkuu sen verran rivakasti ja nanosekunnin varoitusajalla, joten ratsailta kuvaaminen on todettu "mission impossible" -osastoksi, mutta yksi näpsy oli sentään vähän sinnepäin.. Meinasin ottaa tänään muuten tuntumaa maankamaraan kun laukkapätkän loppupuolella oltiin risteyksessä ponin kanssa eri mieltä siitä, kumpaan suuntaan ollaan menossa. Itsesuojeluvaisto saa kuitenkin tarraamaan tiukemmin kiinni ja vuosien suht aktiivisesta satulattaratsastamisesta on sentään ollut jotain hyötyä tasapainon kehittymisen kannalta. Ilman satulaa olin tälläkin kertaa ja kyllä sieltä kyljen puolelta jollain epämääräisellä kasakkatempulla sai itsensä hinattua takaisin selkään. Nuo tuollaiset on niin pöljiä tilanteita, että loppujen lopuksi nauran vaan aina vedet silmissä ja ei kun uudestaan..

Rinkanpakkausurakkakin alkaa olla loppusuoralla, aion lähteä matkaan mahdollisimman kevyillä varusteilla ja arvon tässä enää onko mulla iltoja varten tarpeeksi lämmintä vaatetta nuotioistuskelun varalle. Paleleminen ja flunssan hankkiminen ei kuulu vaihtoehtoihin, joten tässä on suuria valintoja muutaman sadan gramman lisäpainon tai villapaidattomuuden välillä. Kaihoisasti tuli katseltua kauppareissulla myös nyrkinkokoiseen tilaan mahtuvia mikrokuituisia retkipyyhkeitä, mutta hinta hirvitti niin paljon, että jäi hankkimatta. 

Näihin tunnelmiin, noihin maisemiin.. Palailen seuraavan kerran blogin ääreen varmaan vasta ens viikon alkupuolella, toivottavasti uusien kuvien ja kokemusten kera :)

Kuusamon Karhunkierrokselta 2011

Hummia olympiapuitteissa 14.9.

Ei ole varmaan vaikea arvata missä olin käymässä viikonloppuna (kivat käsikarvat, meitsi näköjään on aloittanut talviturkin kasvattamisen ajoissa tänä syksynä..). Heppatyttö on heppatyttö vaikka ikävuosia tulisikin lisää ja edelleen siinä on sama fiilis istua katsomossa jännäämässä. Tosin mulle iskee kyllä aika palava halu olla siellä radallakin. Vaikka 150-luokkaa katsellessa tuli sellainen tunne, että ei jessus noi on  jo ihan oikeasti korkeita..

Tapahtuma oli siis Hevoset Stadikalla, johon alkuperäisen viikonloppusuunnitelmani mukaan en ollut menossa, mutta "ylimääräinen lippu" on aika vastustamaton kun tällaisesta tapahtumasta on kyse. Näin samalla kaveriani pitkästä aikaa (perus minä, näen tuttuja ehkä parin vuoden välein. Ja silloin voi puhua jo aktiivisesta yhteydenpidosta) ja tunsin itseni teini-ikäiseksi. Elämänvaihe, jonka käytännössä missasin aika tehokkaasti, mutta hyvä ottaa takaisin pienissä erissä silloin tällöin. Todennäköisesti vietän joskus nelikymppisenä sitten sitä -myös väliin jättämääni- villiä opiskelijaelämää istuen illat baareissa. Muut juottolan asiakkaat voi pitää mua sitten lähinnä säälittävänä, elähtäneenä pubiruusuna :))

Takaisin aiheeseen. Ensin expoalueeseen, eli kaikkien hevostapahtuminen petolliseen shoppailutaivaaseen. Ensimmäistä kertaa eläessäni melkein kiitin siitä, että en omista hevosta tällä hetkellä. Olisin todennäköisesti ostellut tilini tyhjäksi, niin mahtavia satulahuopia, suojia ja muita härpäkkeitä oli tarjolla (hei come on, tähtikuosilla tai skottiruuduilla varustetut jännesuojat? Leopardikuvioinen kouluraippa? Otsapantojakin oli ties kuinka monella timangirivistöllä ja kaikissa sateenkaaren väreissä. Seeprakuvioinen loimi taisi silti päästä suosikikseni, se oli ihan huippu). Uudelle kypärälle sen sijaan olisi oikeasti tarvetta ja hipelöin timangikoristeltuja pottia pohtien puolivakavissani sellaisen hankkimista. Sen verran järkeä jaksoin kuitenkin käyttää, että jätin kotsan hankkimisen toiseen kertaan. Kypärälootan raahaaminen ensin tapahtuma-alueella ja sitten vielä Helsingin keskustassa ja bussissa olisi ollut turhan iso uroteko meikäläiselle. Joku toinen kerta. Ja hei, kuinka suurella todennäköiseyydellä kehtaisin käyttää puskamaastoillessa kypärää, jossa Swarovskit vaan kimaltelisi (okei, limenvihreät kannukset sen sijaan olis ollut hyvinkin tyyiin sopivat..)

Poliisihepat

Päivän isoimmat starat oli niitä nelijalkaisia kavereita ja varsinaisten luokkien välissä oli vielä lajiesittelyitä ja lyhyempiä näytöksiä. Skippasin kyllä suurimman osan noista väliesityksistä ja keskityin lähinnä näihin:

Tarkkana jalkojen kanssa

Mites se lentolupakirja..?

Kaikin puolin jäi hyvät fiilikset, tapahtuma oli hyvin järjestetty (ruokapuolta varten tosin piti lähteä Siwaan, mutta eipä tuo iso vaiva ollut kun rannekkeen kanssa sai poukkoilla ulos ja sisään tapahtuma-aluetta ilman sen isompia säätämisiä) ja kelikin sattui kohdalleen. Kuvat on taas pokkarilla napsittu, koska aamuinen ajattelutoiminta ei tuolloin riittänyt siihen, että olisin tajunnut ottaa paremman kameran mukaan. Ei auta. Mutta pystyinpähän keskittymään paremmin kun en tuijottanut koko aikaa linssin läpi. 

Ja ei yhtään kasvattanut hevoskuumetta. Ei ollenkaan. 

Pitänee palata tässä töiden pariin, lähden loppuviikosta käymään Kuopiossa ja sieltä mahdollisesti vielä tutkailemaan Kuusamon ruska-aikaa jos kelit sallii. Ajattelin tehdä viikonloppuna vähän hommia, mutta sattuneesta syystä (ja sunnuntaisesta kämpän siivousrupeamasta) johtuen ne vähän jäi.. joten tässä sitä taas ollaan. 

I &%£$& tekniset kapineet

Koneparkani sanoi tässä välissä työsopparinsa irti, joten ainoa väline, jolla on ollut pääsyä internetin ihmemaahan oli kännykkä. Ja hei, sen verran laiska olen, etten tod. ala naputtelemaan sillä mitään pidempiä tekstejä, tsorry. Sen verran hyvä tuuri kävi kuitenkin, että takuuta oli reilusti jäljellä ja merkkihuolto hoiti lopulta homman alle 24 tunnissa hintaan nolla jeuroa. Kone kotoa noudettuna ja tänne takaisin palautettuna. Tekniikkatumpulan tulkinnan mukaan huoltokirjassa oli maininta muistin vaihtamisesta, mutta ihan yhtä hyvin kyse on voinut olla virtalähteestä tai tuulettimen puhdistuksesta, nuo nummerokirjainhelvettisarjat voisi ihan hyvin olla vaikka nuolenpääkirjoitusta ja tajuaisin todennäköisesti ihan yhtä paljon, mistä on ollut kyse. Mutta se siitä aiheesta, kone on taas kunnossa ja se on tässä tärkeintä. Ehtikin tulla jo vähän ikävä tätä..

Näkymät lähes koko Helsinkiin 

Hiljalleen alkaa arki palata normaaliksi, täällä on saanut vielä nauttia syksyn viimeisistä lämpimistä päivistä ja poikkeuksellisesta hiljaisuudesta (tai sitten olen kuuroutunut tai vaan niin tottunut tuohon työmaan meteliin, etten enää huomaa sitä). Muuttokin lähestyy, mutta tällä kertaa tarvitsee vain siirtää tavarat viereiseen rappuun plus kuljetuksessa apuna on hissi.. en jotenkin osaa stressata ainakaan vielä, tosin viikko ennen muuttopäivää juoksen todennäköisesti sekavana ympyrää ja alan kertalaakista skitsoilemaan asiasta. Tai sitten en. Täälläkin kävi tänään vuokralaisehdokkaita, siinä kohtaa tuli vähän outo olo.

Selailin tuossa aiemmin Kuopiossa viime syksynä näihin aikoihin otettuja kuvia. Ihan eri fiilikset kun mitä tuli ikkunasta ulos katsellessa. Lehdet jo osittain putoilleet, värimaailma enemmän keltaiseen ja ruskeaan taittava.. Jokin ei nyt täsmää. 

En halunnut muuta kuin kaiken

Suomessa ollaan, nyt on reissut reissattu hetkeksi (tosin matkatoimiston sivu on kyllä välilehdissä auki) ja hiljalleen yritän päästä kiinni normaaliin arkeen. Muutamat päivät Köpiksessä sujahti huomaamatta ohi toimistolla istuen ja kampuksella muutenkin roikkuen - uudet opiskelijat oli juuri saapuneet ja paikalliseen malliinhan tämä tarkoitti pomppulinnoja, futispelejä, musiikkia, panimotuotteita ja yleistä hengailua ja tutustumista. Hyvin pystyi aina soluttautumaan joukkoon jos ilta kirjan kanssa ei oikein innostanut. Tosin suosin kyllä lähinnä tuota kirjavaihtoehtoa, alan olla niin vanha, että useamman viikon työreissut vaatii veronsa. 

Kotiutumista seurannut rentouttava viikonloppu tarkoitti Stadin souduissa piipahtamista, kavereiden näkemistä keskustassa, fillarointia ympäriinsä syksyisissä maisemissa, ruuanvalmistusta ajan kanssa ja salikortin hankkimista - .nyt kun vielä pääsisin ratsastamaan, niin tilanne alkaisi olla hallinnassa. 

Muutama kännykuva souduista kuitenkin, tosin jouduin lähtemään niin kiireellä bussipysäkille tuolloin, että unohdin tietysti varsinaisen kameran sohvalle. Ehdottoman mukava tapahtuma kaikkiaan ja kelikin suosi, en edes syväjäädyttänyt persiitäni tavalliseen tapaan siinä katsomon portailla istuskellessa. 

Lauantainen kiertely keskustassa kavereita moikkaamassa taas antoi muistutuksen, miksen kovin usein vaivaudu Mannerheimintien lähistölle. Jessus. Olen ehkä maailman kärsimättömin ihminen pienten asioiden suhteen, mutta vihaan odottamista ja jonottamista. Vihaan. Syvästi. Se jatkuva väistely ja liikennevaloihin pysähtely sai kiehumaan pahemman kerran ja alan hiljalleen ymmärtää, miksi kaikki stadilaiset näyttää juoksevan koko ajan kun viitapirut. Pakkohan se on, puolen kilometrin matkaan menee 45 minuuttia kun kymmenen metrin välein saat pysähdellä joko liikennevalojen tai minkä lie asian X vuoksi. Jonottamisesta puheenollen, olen hiljalleen alkanut nauttia siitä, kun pääsen lentokentillä vähän väliä siihen erikoisturvatarkastukseen - sehän on varsinainen fast lane ja ainoana erona on se, että laukku tongitaan hieman tarkemmin. 

Mutta. Takaisin töiden pariin ja sitten postille, tästä tuli nyt hieman venähtänyt lounastauko..