Would you still love me if the clocks could go backwards

Ihan ensimmäiseksi hyvää äitienpäivää. Sain tietää asiasta eilen, joten sorry ei tullut lähetetyksi korttia. Näitä juhlapyhiä ja vähemmän pyhiä tuntuu olevan toukokuussa ihan älyttömän paljon, kun joka toinen työviikko on lyhennetty, sunnuntaisin saa ryystää kahvia ja syödä kakkua milloin mistäkin syystä ja ta-dah, tanskalaiset vielä tuplaa nämä, joten kahden maan välillä heilumisen etuna toukokuuni muistuttaa kalenterin osalta reikäjuustoa. Tosin joka paikassa kukkivat valkovuokot on kyllä aika jokavuotinen äitienpäivän merkki, natiaisena niitä aina kerättiin kimppu äitienpäivän kunniaksi. Vaarini asui niihin aikoihin vielä isossa, vanhanaikaisessa kämpässä, jota ympäröi silloin loputtomilta tuntuneet kukkia täynnä olleet metsät majanrakennusmahdollisuuksineen ja mikä parasta, vanha navetta, joka oli täynnä aarteita. Skidinä navetan ylisille meneminen ja yläkertaan vievällä sillalla leikkiminen oli ehdottomasti kiellettyä, joten voitte arvata, missä hengasin suurimman osan ajasta valvovan silmän välttäessä. Siihen sillalle sai muuten rakennettua ihan supersiistejä hyppyreitä. Ja navetan yläkerta oli täynnä täydellistä majanrakennusmateriaalia ja muuta jännää. En ollut mitenkään hankala lapsi, mutta itsesuojeluvaisto multa puuttui jo niihin aikoihin ja samalla linjalla ollaan edelleen. Ihme kyllä, aloin kolhimaan itseäni vasta paljon myöhäisemmällä iällä vaikka olenkin viettänyt varmaan puolet lapsuudestani kiipeillen puihin ilkeiden hölmöyksiin yllyttäneiden mielikuvitusystävien kanssa.. Pelkäsin jossain vaiheessa vaarin talon kellarikerrosta aivan hulluna ja silti lietsoin itseni vähän väliä kulkemaan niissä mullalta ja homeelta haisevissa käytävissä ja tutkimaan, mitä mahtavuuksia pienistä varastohuoneista löytyy. Lapsuustraumoja part 5478/2.

Eilen oli kuitenkin ihan ehdat, rehelliset synttäribileet 60-lukulaisittain ja oltiin sitten yllättäen hippiteemalla liikenteessä. Vähän sinnepäin. Mutta hauskaa oli ja tunsin oloni peace-merkkiriipuksessa, huivi otsalla ja paljain jaloin hypellessä yllättävän kotoisaksi. Tosin joka hemmetin sekunti tuli muistutusta miksi normaalisti pidän hiuksia aina kiinni, helkkarin ärsyttävää kun kuontalo kiertyy käsien ympärille, tuuli heittää silmille ja syödessä hiukset on kiinni haarukassa. Muutenkin harkinnut ihan vakavasti, että leikkaanko ihan lyhyeksi ennen kenttäkauden alkua, eipähän roikkuisi kenttäpäivän jälkeen hikisenä piiskana niskassa ja hankautuisi rinkan hihnojen alle.. 

Voisin hiljalleen lähteä valumaan tallille päin ja koettaa, josko sujuisi treenit tänään paremmin (lue: vähemmän väsyneellä meiningillä) kun perjantaina. Tosin olen edelleen aika hyvässä ähkyssä eilisistä tarjoiluista, joten voi tuo harjoitusravipuoli jäädä vähän heikoille. Yöks.