Oikea paikka, oikea aika

Töiden vastapainoksi tarvitaan rentoutumista. Mikäs sen parempi konsti kun ilmaiset koko Köpiksen keskustan täyttävät festarit auringonpaisteessa ja keskellä viikkoa. Pientä ruuhkaliiskaantumisahdistusta lukuunottamatta miulla oli oikein mukavaa kollegoiden kanssa hengaillessa, vaikka vallitsevina musiikkilajeina olleet reggae/rap/hiphop eivät nyt ehkä hirveästi noin yleisellä tasolla sytytäkään (mut hei, pisteet kuitenkin sille DJ:lle, joka soitteli Joy Divisionia). Pyöräilin lopulta takaisin hotellille joskus puoli yhdentoista aikoihin, tuli vähän odotettua pidempi työpäivä.. 

Ilmeisesti koko koko pohjoisempi Köpis oli ainakin osittain suljettu liikenteeltä, ei sillä että siellä olisi autolla mihinkään päässyt. Siellä täällä oli kojuja (Tuborg ja erilaiset kebabit näytti olevan aika hyvin edustettuina..) ja esiintymislavoja äänentoistokamppeineen oli pystytetty keskelle teitä. Cool. Tungos oli oikeasti sitä luokkaa, etten pystynyt edes kuvaamaan kun välillä "rauhallisemmilla" paikoilla, piti vaan kulkea tai pogota massan mukana. Eli joo, olen nyt sitten pomppinut muutaman muun ihmisen kanssa jonkun tanskalaisen räppärin keikalla, ei aavistustakaan mistä biiseissä oli kyse, mutta ei siitä pois päässyt. Ihan hyvä meno. Vähän pelotti läppärin puolesta kun se oli mukana repussa. 

Nää kuvat on jostain syrjäisemmältä alueelta, tuolla oli ihan lunkia, mutta istumaan ei kyllä mahtunut (tai no maahan, mutta erinäisiä ruumiinnesteitä virtasi kaikkien viheralueiden lähistöllä siihen malliin, etten ole varma olisiko pientareelle istahtaminen ollut kovin hyvä veto. Noin niinkun siitä lähtökohdasta ajatellen, että mulla ei ole kun yhdet farkut mukana reissussa enkä halua jotain kuppaa kusessa istumisesta).

Iloinen Kööpenhamina. Kirkon pihalla oli partyt. Joskin meikäläisen päivän kohokohta tuli siinä vaiheessa, kun violettiin teletappikostyymiin verhoutunut tyyppi hyppeli ohitse Herra Ihmeen takaa-ajamana. Edes erään asunnon toisen kerroksen ikkunasta roikkunut, bändiä fiilistelemässä ollut kalsarimies ei vetänyt tälle vertoja. Ei tästä kaupungista voi olla pitämättä. Mua kyllä kiinnostaa, miten iso osa paikallisista ilmoittaa huomenna työpaikalleen olevansa saikulla. Pientä päänsärkyä todennäköisesti havaittavissa. Ja allekirjoittanut alkaa odottelemaan tässä jo perjantain summer partyja. Ei ole muuten aavistustakaan, mitä siellä on odotettavissa. Ilmaista ruokaa ja juomaa ainakin.

Loppuun vielä törkeän siisti liukumäki (no totta helkkarissa me kokeiltiin se. Ihan mahtava!), joka löytyi kun oltiin menossa takaisin pyörille. Toi oli muutenkin astetta parempi leikkikenttä, kaikkia putkia (check), kiipeilyratoja (check), luolia (check) ja trampoliineja (check). Niin että näin meillä. Taisin olla muuten nuorin porukasta.  

Huomenna on taas aikaisempi herätys, joten lopettelen tältä erää ja palailen taas jossain vaiheessa..

Would you still love me if the clocks could go backwards

Ihan ensimmäiseksi hyvää äitienpäivää. Sain tietää asiasta eilen, joten sorry ei tullut lähetetyksi korttia. Näitä juhlapyhiä ja vähemmän pyhiä tuntuu olevan toukokuussa ihan älyttömän paljon, kun joka toinen työviikko on lyhennetty, sunnuntaisin saa ryystää kahvia ja syödä kakkua milloin mistäkin syystä ja ta-dah, tanskalaiset vielä tuplaa nämä, joten kahden maan välillä heilumisen etuna toukokuuni muistuttaa kalenterin osalta reikäjuustoa. Tosin joka paikassa kukkivat valkovuokot on kyllä aika jokavuotinen äitienpäivän merkki, natiaisena niitä aina kerättiin kimppu äitienpäivän kunniaksi. Vaarini asui niihin aikoihin vielä isossa, vanhanaikaisessa kämpässä, jota ympäröi silloin loputtomilta tuntuneet kukkia täynnä olleet metsät majanrakennusmahdollisuuksineen ja mikä parasta, vanha navetta, joka oli täynnä aarteita. Skidinä navetan ylisille meneminen ja yläkertaan vievällä sillalla leikkiminen oli ehdottomasti kiellettyä, joten voitte arvata, missä hengasin suurimman osan ajasta valvovan silmän välttäessä. Siihen sillalle sai muuten rakennettua ihan supersiistejä hyppyreitä. Ja navetan yläkerta oli täynnä täydellistä majanrakennusmateriaalia ja muuta jännää. En ollut mitenkään hankala lapsi, mutta itsesuojeluvaisto multa puuttui jo niihin aikoihin ja samalla linjalla ollaan edelleen. Ihme kyllä, aloin kolhimaan itseäni vasta paljon myöhäisemmällä iällä vaikka olenkin viettänyt varmaan puolet lapsuudestani kiipeillen puihin ilkeiden hölmöyksiin yllyttäneiden mielikuvitusystävien kanssa.. Pelkäsin jossain vaiheessa vaarin talon kellarikerrosta aivan hulluna ja silti lietsoin itseni vähän väliä kulkemaan niissä mullalta ja homeelta haisevissa käytävissä ja tutkimaan, mitä mahtavuuksia pienistä varastohuoneista löytyy. Lapsuustraumoja part 5478/2.

Eilen oli kuitenkin ihan ehdat, rehelliset synttäribileet 60-lukulaisittain ja oltiin sitten yllättäen hippiteemalla liikenteessä. Vähän sinnepäin. Mutta hauskaa oli ja tunsin oloni peace-merkkiriipuksessa, huivi otsalla ja paljain jaloin hypellessä yllättävän kotoisaksi. Tosin joka hemmetin sekunti tuli muistutusta miksi normaalisti pidän hiuksia aina kiinni, helkkarin ärsyttävää kun kuontalo kiertyy käsien ympärille, tuuli heittää silmille ja syödessä hiukset on kiinni haarukassa. Muutenkin harkinnut ihan vakavasti, että leikkaanko ihan lyhyeksi ennen kenttäkauden alkua, eipähän roikkuisi kenttäpäivän jälkeen hikisenä piiskana niskassa ja hankautuisi rinkan hihnojen alle.. 

Voisin hiljalleen lähteä valumaan tallille päin ja koettaa, josko sujuisi treenit tänään paremmin (lue: vähemmän väsyneellä meiningillä) kun perjantaina. Tosin olen edelleen aika hyvässä ähkyssä eilisistä tarjoiluista, joten voi tuo harjoitusravipuoli jäädä vähän heikoille. Yöks.

Mukana jälleen

Spontaani parin viikon bloggaustauko vietetty. Summattuna kuluneet pari viikkoa kuvallisessa muodossa:

Kyllä, olen onnistunut hankkimaan jonkinasteisen addiktion itselleni. Ja tämäkin on vaan osatotuus, ihan kaikki ei mahtunut kuvaan.. Pepsiin en koske pitkällä tikullakaan (johtuen ihan siitä, että olen tehnyt analyyttisen kemian kurssilla oppilastyönä laajemman testauksen näiden kahden merkin haitallisuudesta hammaskiilteelle. Liuotin mm. omia poisleikattuja hampaitani pari yötä noissa limuissa ja tulokset oli varsin mielenkiintoisia. Pepsilasissa uineelle hampaalle kävi huomattavasti heikommin.) ja lightia sen olla pitää, zero on pahaa. Mutta niin tai näin, tässä on nyt sitten meneillään jonkinlainen puolihallitsematon ihmiskoe aspartaamin haitallisuudesta. Katsotaan kehittääkö tai taannuttaako henkisiä kykyjä vai kasvaako miulle kolmas käsi tai muuta yhtä jännittävää tän tuloksena. 

Tosiasiassahan tässä pitäisi olla jo nukkumassa tyytyväisenä, että jaksaa huomenna hippeillä ja juhlistaa pikkutunneille asti (hyvin epätodennäköistä), mutta eääh. On ihan ok katsella Falling Skies -maratonia telkkarista ja kurkkia pöllönpesällä olevaa webkameraa kahdelta yöllä. Pöllönpoikaset on vaan käsittämättömän suloisia ja viimekesäinen jumituskohteeni eli kalasääskiparin nettikamera on tällä hetkellä vielä huomattavasti vähemmän mielenkiintoista seurattavaa. 

Ja postauksen tarkoituksenahan oli vaan ilmoittaa, että moi, hengissä ollaan.